Porin Kuuloyhdistys ry

Yhteisökeskus
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Porin Kuuloyhdistys ry on yksi Kuuloliitto ry:n alaisista yhdistyksistä. Porin yhdistyksellä on tällä hetkellä jäseniä hieman alle kolmesataa. Yhdistyksen jäsenistö koostuu huonokuuloisista, heidän perheenjäsenistään ja kannattajajäsenistä.

Porin Kuuloyhdistys ry toimii pääasiassa Porissa, myös naapurikunnissa on yhdistyksen jäseniä. Ulvila, Söörmarkku, Kullaa sekä Luvia kuuluvat Porin yhdistyksen toimialueeseen. Liittyessäsi yhdistykseen saat Kuuloliiton jäsenlehden Kuuloviestin sekä yhdistyksen Kuulotorvi jäsenlehden. Saat myös uusia ystäviä osallistuessasi yhdistyksen toimintaan.

Yhdistys ajaa huonokuuloisten asioita Porissa ja ympäristökunnissa. Erilaisten tapahtumien ja retkien järjestäminen yhdistyksen jäsenille kuuluu toimintaan. Kuulolähipalvelu on merkittävä osa yhdistyksen toiminnasta. Kuukausittain on eri aihepiireihin liittyviä teemailtoja. Näissä tilaisuuksissa myös keskustellaan yhdistyksen jäsenten esiin tuomista ajatuksista sekä kysymyksistä liittyen huono-kuuloisuuteen ja sen mukanaan tuomiin muihin ongelmiin. Pyrimme ratkaisemaan erilaisia ongelmia yhdessä. Jäsenet voivat aina halutessaan tuoda esille omia ajatuksiaan yhdistyksen toiminnasta, soitellen hallituksen jäsenille tai sähköpostilla osoitteeseen ja tietenkin yhdistyksen kokouksissa.

Yhdistyksellä on oma kannettava induktiosilmukka, jota vuokrataan tarvitsijoille. Silmukkaa voivat vuokrata yhdistyksen jäsenet, eri yhdistykset tai toimipisteet. Jos tarvitset silmukkaa jossain tilanteessa, ota yhteyttä Harri Salmiseen tai johonkin hallituksen jäseneen.

Yhdistys tiedottaa asioista jäsenilleen Kuulotorvi nimisen oman lehden välityksellä, myös www.porinkuuloyhdistys.sivustot.fi nettisivuja päivitetään mahdollisuuksien mukaan. Yhdistyksen tiedotuksia on myös Satakunnan Kansan Yhdistystoiminta palstalla, teksti-TV:n sivulla 556, tapahtuman luonteesta riippuen Porin kaupungin toimintakalenterissa ja paikallislehtien menot sivuilla sekä tietysti Satakunnan Kansan minne mennään palstalla kohdassa Yhteisökeskus.

Jukka Forsström / Harri Salminen

Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Toimijat
Jäsenyhdistykset
Vapaaehtoistyö
Kokoustila
Hankkeet
Työkalut